2-sarja naiset
OuHu/Viri naisten lentopallon 2-sarjaan
Oulaisten ja Alavieskan lentopallojoukkue pelaa tulevalla kaudella naisten 2-sarjassa. Tuoreeltaan yhdistetty joukkue tuo alueelle pitkästä aikaa tällä tasolla pelaavan naisten joukkueen. Kokoonpano on koottu useiden eri lähiseurojen pelaajista, jotka tuovat mukanaan tukun taitoa ja erilaista lentopallotaustaa. Pelaajia on Alavieskasta, Himangalta, Kalajoelta, Oulaisista ja Pyhäjoelta.
Joukkueen suurin vahvuus piilee sen monipuolisuudessa. Mukana on niin nuorta energiaa kuin kokeneempia konkareita. Pelaajilla on kokemusta alueen eri sarjatasoilta, aina aluesarjoista ylemmille sarjatasoille saakka.
Joukkueen valmentaja Jouni Rajaniemi kertoo, että joukkueen perustaminen 2-sarjaan on ollut puhetasolla vuoden pari, mutta varsinainen sysäys sille saatiin viime keväänä ja joukkue oli kasassa elokuussa. Rajaniemi ei osaa kertoa tulevan kauden tavoitteista kuin sen, että kun jokainen pelaaja pelaa omalla tasollaan, niin silloin näemme, mihin pystymme.
Viime kaudella Huiman naiset pelasivat paikallissarja ja lentopallolle on tilausta Oulaisissa, sillä katsojia parhaimmillaan oli toistasataa. Rajaniemi toteaa vielä, että Huiman nimissä ei ole aiemmin pelattu naisten 2-sarjaa.
Vaikka joukkue koostuu eri taustoista tulevista pelaajista, yhteinen sävel ja joukkuehenki ovat löytyneet nopeasti. Joukkue odottaa kauden alkua malttamattomana ja on valmis haastamaan minkä tahansa joukkueen sarjassa.
Joukkue harjoittelee ja pelaa kotiottelunsa, sekä Oulaisissa (Yläkoulun sali), että Alavieskassa (Virin urheilutalo). Jouluun mennessä pelataan runkosarjan pelit omassa lohkossa. Jatkopelit selviävät tammikuussa. Joukkueen otteita kannattaa tulla seuraamaan paikan päälle. Tervetuloa katsomoon kannustamaan lähialueen oma joukkue menestykseen!
Joukkueessa pelaavat: Anna-Riitta Vuollet, Iina Eerola, Janette Rajaniemi, Kirsi Suvanto, Merle Vilu, Niina Koutonen, Noora Tanska, Sanna Saarinen, Sara Marjakangas, Sarita Aakko, Selina Niemelä, Senja Saarinen ja Telma Tuorila.
Joukkuetta valmentaa: Jouni Rajaniemi
Kotipelit syyskaudella:
su 4.10. klo 14.00 Oulainen
OuHu/Viri-Tiikerit, Kokkola
su 18.10. klo 14.00 Alavieska
OuHu/Viri-Sampo, Pielavesi
su 8.11. klo 14.00 Alavieska
OuHu/Viri-LuoWo, Kiuruvesi
su 22.11. klo 15.00 Oulainen
OuHu/Viri-Volley-96, Muhos ja
la 28.11. klo 14.00 Oulainen
OuHu/Viri-Kisko, Oulu
